Häng med! > Häng med! 1

Häng med! 1Ruotsia aikuisille

Heidi Nevalainen, Saija Tamminen-Parre & Taija Votkin

Häng med! 1 on ruotsin kielen oppikirja, joka sopii jonkin verran ruotsia aikaisemmin lukeneelle. Kirja soveltuu erityisesti vapaan sivistystyön opetukseen, mutta myös itseopiskeluun. Kirjan pääpaino on suullisen kielitaidon aktivoinnissa ja sanavaraston kartuttamisessa. Keskustelujen ja tehtävien avulla opiskelija kertaa keskeisiä ruotsin kielen rakenteita oppien samalla ilmaisemaan itseään ruotsiksi.

Kirjassa käsitellään jokaiselle suomalaiselle tuttuja teemoja, vieraillaan eri kaupungeissa ja tutustutaan samalla Suomeen. Kappaleiden aiheina ovat mm. perheeseen, lähiympäristöön ja matkustamiseen liittyvät asiat arkipäivän tilanteissa. Kirjan monipuoliset harjoitukset kannustavat opiskelijaa käyttämään kieltä rohkeasti.

Eurooppalaisessa viitekehyksessä Häng med! 1 sijoittuu taitotasolle A1–A2. Oppikirjaa täydentävät erikseen hankittava äänite ja opettajan opas.