Häng med! 2

Häng med! 2Ruotsia aikuisille

Heidi Nevalainen, Saija Tamminen-Parre & Taija Votkin

Häng med! 2 on jatkoa aikuisopetukseen suunnatulle ruotsin oppikirjasarjalle, ja se soveltuu jonkin verran ruotsia aikaisemmin opiskelleelle. Kirja soveltuu erityisesti vapaan sivistystyön opetukseen, mutta myös itseopiskeluun. Kirjan tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa, laajentaa sanavarastoa sekä vahvistaa kielen keskeisten rakenteiden osaamista.

Kirjassa sarjan ensimmäisestä osasta tutut päähenkilöt matkailevat sekä Suomen että Ruotsin Lapissa. Kappaleiden aiheet liittyvät mm. koulutukseen ja opiskeluun, työelämään, asumiseen ja sisustamiseen, ympäristöön, kirjallisuuteen sekä sosiaaliseen mediaan. Lisäksi asioidaan lääkärissä, tutustutaan ruotsalaiseen ruokakulttuuriin sekä vieraillaan kiinnostavissa paikoissa sekä Suomen että Ruotsin puolella. Tekstien ja runsaiden harjoitusten avulla opitaan käyttämään kieltä erilaisissa tilanteissa.

Eurooppalaisessa viitekehyksessä Häng med! 2 sijoittuu taitotasolle A2-B1. Oppikirjaa täydentävät erikseen hankittava äänite ja opettajan opas.

Tiedot

ISBN

978-951-792-985-1

Muita ruotsin oppimateriaaleja Häng med! -sarjan muut julkaisut