Kielten eurooppalaisen viitekehyksen lisäosa vuodelta 2018 täydensi kielitaidon käsitettä ja ymmärrystä nostamalla yhdeksi kielenoppijan taidoksi mediaatiotaidot, eli yksinkertaistettuna taidot, joiden avulla opiskelija voi ymmärtää ja tulla ymmärretyksi silloinkin, kun vastassa on esimerkiksi kieli- tai kulttuurimuuri.
Mediaatiotaitoja on luokiteltu ja määritelty monella tapaa, mutta minusta on tärkeää huomata se, että ne ovat enemmän kuin vuorovaikutustaidot – mediaatiotaidot sisältävät lisäksi merkitysneuvotteluja ja pohdintaa, joiden avulla opiskelijan on mahdollista löytää uusia näkökulmia tai kokonaan uusia ajatuksia.
Monia tapoja harjoitella mediaatiotaitoja
Aikuisopiskelijoille suunnatussa englannin Come Along Start -oppikirjassa pyritään herättelemään mediaatiotaitoja läpi koko kirjan kannustamalla opiskelijoita sekä yhdessä oppimiseen että oman oppimisen rekflektointiin. Oppikirja on suunnattu A1-tason englannin kielen kertaajille.
Oppikirjan keskiöön on valittu sanaston oppiminen, jota harjoitellaan paljon ja myös niin, että mediaatiotaitojen merkitysneuvottelut tulevat huomioiduiksi: toisinaan merkityksiä välitetään sanattomasti osoittamalla tai piirtämällä, toisinaan sanoja selittämällä.
Oppikirjan Useful-fraaseilla opiskelijaa rohkaistaan suulliseen kielenkäyttöön. Fraasien avulla opitaan esimerkiksi, miten vuorovaikutuksen voi avata tai päättää, miten pyydetään apua tai kysytään kysymyksiä. Nämä vuorovaikutuskeinot luovat perustaa englannin kertaajan mediaatiotaitoihin.
Kun sanasto ja fraasivalikoima kehittyy, kasvaa myös uskallus lähteä vuorovaikutukseen. Rohkeus ottaa kontaktia vieraalla kielellä on tärkeä osa kielitaitoa, mutta opettajina tiedämme, että monet opiskelijat epäröivät sitä, osaavat he rakentaa lauseet oikein. Come Along Start -oppikirjassa kerrataan ja harjoitellaan rakenteita kappaleiden Remember-osioissa. Kirjan lopussa olevasta kielioppikoosteesta saa tarvittaessa tukea kielen tarkkuuteen, mutta kaiken kaikkiaan kirjassa kannustetaan rohkeasti käyttämään sitä kieltä, jota opiskelija jo osaa.
Opettaja voi halutessaan vielä erikseen harjoituttaa opiskelijoiden mediaatiotaitojaoppikirjan Read on -tekstien ja tehtävien avulla. Tekstit esittelevät kiinnostavia näkökulmia kappaleiden aiheisiin ja ovat A1-tasolle tarkoituksellisesti haastavia. Tehtävissä opiskelijat rakentavat pienryhmissä yhteistä ymmärrystä tekstistä. Apunaan heillä on kielitaitonsa, neuvottelutaitonsa, maailmantietonsa sekä ennen kaikkea toinen toisensa.
Opettaja on mediaatiotaitojen superkäyttäjä
Me kieltenopettajat teemme varsin vaativaa työtä eri kielten ja kulttuurien parissa. Opetuksessamme osaamme ottaa huomioon erilaisia lähtökohtia, antaa opiskelijoille oikea-aikaista tukea, sanoa asioita eri tavoin, kysyä, toistaa, uudelleen määritellä, yksinkertaistaa, laajentaa, havainnollistaa, selittää, ja lopuksi vielä tarkistaa, että kaikki ymmärsivät, mistä on kyse, eikö vain? Käytämme mediaatiotaitoja työssämme päivittäin.
Toivomme, että Come Along Start antaa opettajalle useita mahdollisuuksia huomata ja tarttua mediaatiotaitoihin unohtamatta, että olemme itse mediaatiotaitojen superkäyttäjiä ja käveleviä esimerkkejä.
Come Along on uusi englannin sarja aikuisopetukseen. Sarjan ydinajatuksena on, että opiskelun tulee olla hauskaa sekä mielekästä ja motivoivaa. Sarjassa vuorovaikutusta käytetään sekä oppimisen kohteena että sen välineenä – yhdessä ja erikseen. Opiskelijat oppivat usein parhaiten toisiltaan!
TUTUSTU SARJAAN