Artikkeli

YKIä kohti – uusi oppimateriaali rohkaisee ja auttaa

Keväällä 2024 ilmestyvän YKIä kohti -kirjan työryhmän kokouksessa on iloinen tunnelma. Kokeneet opettajat Mari Nikonen, Larisa Heikkinen, Jepa Viinanen ja Maiju Ollilainen ovat hyvillään siitä, että uuden oppimateriaalin työryhmään kuuluminen on tuonut juuri heidät kaikki yhteen.  

Heitä yhdistää motivaatio ja inspiraatio uuden tuottamiseen sekä tietenkin monipuolinen ja laaja kokemus suomen kielen opettamisesta niin kursseilla kuin yksityisopetuksessa. YKI-testiin valmistavat kurssit ovat kaikille tuttuja jo monen vuoden takaa – tämä porukka tietää, mitä testin läpäiseminen vaatii ja miten opiskelijaa voi siihen ohjata ja kannustaa. 

”Monen opiskelijan haaste ei ole itse asiassa puutteellinen suomen kielen taito, vaan epäonnistumisen pelko. Tätä pelkoa olemme halunneet lieventää kirjassamme alusta loppuun. Siksi kirjoitamme kirjassamme usein: Luota itseesi. Ei haittaa, jos et ymmärrä kaikkea. Puhu rohkeasti”, Maiju tuo esiin. 

Jokainen tuo omaa erityisosaamistaan materiaaliin 

Kaikki toteavat yhteen ääneen, että työryhmässä on upeasti edustettuna monenlaiset, toisiaan tukevat vahvuudet. 

”Olen ollut yllättynyt siitä, miten paljon työtä tällaisen oppikirjan tekeminen vaatii. Toimiva yhteistyö ja ongelmien ratkaisu yhdessä on ollut parasta tässä projektissa. On ollut hienoa huomata, miten jokainen meistä osaa vähän eri asioita, ja miten kirjasta on yhdessä tullut parempi kuin mitä yksikään meistä olisi yksin osannut tehdä!” iloitsee Mari. 

Työnjako tiimissä jakautuikin luontevasti. Vaikka YKIä kohti on kaiken kaikkiaan yhteistyön tulos, jonka kaikkiin osa-alueisiin jokainen on osallistunut, myös kaikkien omat vahvuudet ovat päässeet esiin. 

Jepan vahvin osaamisalue on kirjoittamisessa, joten hän on panostanut erityisesti kirjan teksteihin sekä kirjoittamalla uusia tekstejä että muokkaamalla valmiina löydettyjä. ”Tärkeimpänä ohjenuoranani on ollut tekstien, niin kirjoitettujen kuin puhuttujen, autenttisuus, ja tästä näkökulmasta olen osallistunut myös esimerkiksi puheen ymmärtämisen dialogien laatimiseen ja muokkaamiseen”, Jepa avaa omaa rooliaan. 

Marille puolestaan suullinen kielitaito on ominta aluetta, joten hän on keskittynyt eniten materiaalin puhumiseen ja puheen ymmärtämiseen liittyviin osioihin. ”Olen työskennellyt tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa, jossa tutkin aikuisten kielenoppijoiden suomen prosodisia piirteitä. Suullinen kielitaito on siis vahvuusaluettani”, kertoo Mari. 

Maijun vastuulla on ollut tekstinymmärtäminen, ja sen myötä hän on myös löytänyt itsestään uusia puolia: ”Erityisesti tekstinymmärtämisen monivalintatehtävien laatimisesta tuli kirjaprojektin aikana oma suosikkini. Kirjaprojektin alussa en mielestäni osannut lyhentää ja muokata tekstejä, mutta loppuvaiheessa huomasin, että siitäkin oli tullut yksi lempitehtävistäni!”  

Lisäksi Maijulle on ollut tärkeää huolehtia, että materiaali on mahdollisimman selkeä ja että kirjassa käytettävät käsitteet ja puhekieli eivät edusta ainoastaan pääkaupunkiseudun puhetta, vaan myös laajemmin muualla Suomessa puhuttua kieltä. 

Larisa on keskittynyt projektissa etsimään tekstejä ja tekemään ymmärtämistaitojen kysymyksiä. Hän on myös aikoinaan opiskellut suomea vieraana kielenä, minkä lisäksi hän on suorittanut YKI-testin, jotta voi ymmärtää paremmin, millainen kokemus testin suorittaminen opiskelijalle on. Larisa onkin pystynyt tuomaan aivan uudenlaista näkökulmaa oppikirjaan, hyödyntäen kokemustaan sekä suomen kielen opettajana että oppijana. ”Olen joka paikan höylä”, Larisa naurahtaa. 

Kielen kokonaisvaltainen oppiminen tapahtuu kaikkialla 

YKI-testin läpäisy on monen suomen kielen opiskelijan tavoite, joka on mielessä jo alkeiskursseilta lähtien. Kaikilla työryhmän jäsenillä on kokemusta opiskelijoista, jotka toivovat pääsevänsä testeistä läpi vain opettelemalla ulkoa tietyn oppimateriaalin.  

”YKI-testissä tämä metodi ei toimi, vaan kielen oppiminen on järkevämpää yrittää sitoa mahdollisimman luontevasti omaan arkeen. Tästä meidän kaikkien kirjan tekijöiden yhteisestä havainnosta syntyi Valmistaudu testiin -luvut”, Maiju kertoo. 

Oppikirjailijat kuvaavat, että Valmistaudu testiin -lukujen tavoite on saada opiskelijat ymmärtämään, että suomen kielen oppimisessa YKI-testin keskitasolle asti ei ole kysymys asioiden ulkoa opettelusta, vaan kokonaisvaltaisemmasta kielenoppimisasenteesta. Oppikirja on tärkeä työkalu matkalla kohti toimivaa kielitaitoa, mutta se ei yksinään riitä. 

”Suomen kielen oppimisessa tämä kirja ei ole ainoa väline, vaan välineitä ovat myös oma elämä, oma arki, sekä asiat, joista usein tingitään testipaniikissa kuten nukkuminen ja syöminen”, toteaa Maiju ja jatkaa: ”Kirjamme tehtävä on siis sanoa, että tämä ei ole self help -kirja, joka muuttaa lukijan elämän pysyvästi ja on ainoa tapa tehdä se. YKI-testissä tarvittava suomen kieli ei ole vain näiden kansien välissä, vaan se on kaikkialla, missä suomenoppija liikkuu.” 

Oppikirjailijoiden tavoitteena onkin tarjota konkreettisten tehtävien lisäksi vinkkejä siihen, miten kieltä voi oppia siellä omassa arjessa.  

”Tiedonhakutehtävillä ja testipäivään valmistautumisen vinkeillä yritetään saada oppija näkemään ne mahdollisuudet, jotka jokaista arjessa ympäröivä kieliympäristö tarjoaa kielenoppimiselle”, Jepa kertoo. ”Pienillä kielitietoisilla arjen teoilla ja valinnoilla sekä silmien ja korvien auki pitämisellä on kaikista isoin merkitys kieleen sosiaalistumisella ja kielen oppimisella.” 

YKIä kohti on täsmätyökalu YKI-kursseille ja itseopiskeluun 

Oppimateriaalilla on kuitenkin valtava merkitys oppimisen runkona. Se luo pohjan oppimiselle ja siihen voi aina palata. Miksi opiskelijan kannattaa tarttua YKIä kohti -oppikirjaan tai opettajan valita se kurssikirjaksi?

YKIä kohti -kirjan vahvuus on selkeä ja toistuva rakenne. Se sisältää 9 YKI-testin teeman mukaista kappaletta. Jokaisessa kappaleessa on kielen neljä eri osa-aluetta: tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, puheen ymmärtäminen ja puhuminen. Sisällöt ovat monipuolisia, opiskelijaa puhuttelevia ja tarkkaan harkittuja. Materiaali on laadittu niin, että sitä voidaan opiskella niin opettajajohtoisesti kurssilla kuin itseopiskelunakin tai esimerkiksi kaverin kanssa. 

“Ykiä kohti -kirja helpottaa kiireisen opettajan työtä. Tämän kirjan kanssa voi vaikka kävellä suoraan luokkaan ilman valmistautumista, koska olemme jo miettineet kaiken valmiiksi. Opettajan ei tarvitse etsiä lisämateriaalia, koska kirja itsessään on hyvin monipuolinen”, Maiju summaa. 

Opiskelijaa YKIä kohti valmentaa sekä kokeen tehtäviin että itse testipäivään. 

”Valmiin oppimateriaalin tärkein anti YKI-testiin valmistautuvalle on siinä, että se esittelee kaikki testin teemat ja totuttaa oppijan YKI:n tehtävätyyppeihin. Tällä voidaan edesauttaa sitä, ettei oppija niin helposti alisuoriudu testissä sen muodollisten ja teknisten seikkojen vierauden vuoksi”, Jepa tiivistää. ”Testiin valmistautuva saa itsevarmuutta siitä, että hän ei valmistaudu itselleen tärkeään testiin ”sokkona”, vaan hän tietää, mitä on odotettavissa.” 

Mari jatkaa: ”Keskitason YKI-testillä voi todistaa kielitaitonsa hyvin monessa eri tilanteessa, kuten työnhaussa tai opintojen edetessä. Se on tärkeä testi, johon valmistautuminen on monelle todella stressaavaa.” Hän toivookin, että YKIä kohti auttaa opiskelijaa valmistautumaan testiin kokonaisvaltaisesti ja myös vähentää siihen liittyvää stressiä. 

Kohti onnistunutta YKI-testiä 

Lukuisat opiskelijat opiskelevat tälläkin hetkellä suomen kielen kursseilla tavoitteenaan YKI-testin läpäisy. Siinä heillä on tukenaan valmentavia kursseja vetävät opettajat sekä vertaistukena toiset opiskelijat. Pian he saavat uudenlaista tukea juuri heitä varten laaditusta YKIä kohti -oppikirjasta. Mitä terveisiä haluatte lähettää kirjan tuleville käyttäjille? 

”Toivon, että tämä kirja muuttaa YKI-testiin osallistuvan käsityksen kielenoppimisesta kokonaisvaltaisemmaksi. Haluaisin, että kirjamme voisi antaa inspiraatiota testiin valmistautumiseen, mutta samalla sen tehtävä on myös rohkaista suomenoppijaa löytämään omasta arjesta enemmän mahdollisuuksia suomen kielen oppimiseen,” sanoo Maiju toiveikkaasti.