Uudistettu Oma suomi 1 vastaa uusiin kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin (OPS 2022), minkä lisäksi uudistuksessa on huomioitu käyttäjiltä saatu palaute.
Uudistettu Oma suomi 1 vastaa uusiin kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin (OPS 2022), minkä lisäksi uudistuksessa on huomioitu käyttäjiltä saatu palaute.
Tutut, pidetyt sisällöt ja monipuoliset vuorovaikutustehtävät ovat saaneet rinnalleen uusia, helppoja perustehtäviä, lisää sanastoharjoituksia ja systemaattista ääntämisen harjoittelua. Kokonaan uutena tehtävätyyppinä ovat mediaatiotaitotehtävät.
Kappaleissa tutustutaan edelleen suomalaiseen elämänmenoon, ja tehtävien avulla opiskelija oppii käyttämään suomea arkitilanteissa.
Katso Uudistettu Oma suomi 1 -webinaaritallenne ja tutustu oppimateriaalin sisältöihin! Tallenteella oppikirjailijat Kristiina Kuparinen ja Terhi Tapaninen esittelevät oppikirjaa ja kertovat uudistuksen taustoista.
Uudistetussa Oma suomi 1 oppikirjassa on uutta mediaatiotaitojen harjoitteluun keskittyminen. Kurkkaa miltä mediaatiotaitoja harjoittava tehtävä näyttää ja kokeile omalla oppitunnilla!
Opiskelijat ratkovat yhteistyössä ruoka-aiheista päättelytehtävää. Tehtävässä opiskelijat etsivät ratkaisua yhdessä neuvottelemalla ja pohtimalla, mitä ruoka-aineita annoksissa hyödynnetään. Visuaaliset elementit antavat vihjeitä ja helpottavat neuvottelun aloittamista ja ratkaisun syntymistä.
Uudistettu Oma suomi 1 on aktiiviseen kielenkäyttöön kannustava suomen kielen oppikirja aikuisille. Kirjassa harjoitellaan suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita. Tekstit ja dialogit liittyvät esimerkiksi asiointitilanteisiin, asumiseen, työhön ja arkiympäristössä liikkumiseen. Harjoitukset sitovat opitun asian opiskelijan omaan elämänpiiriin, ja opiskelijaa rohkaistaan kielelliseen päättelyyn ja havainnointiin esimerkkien avulla. Kirja sopii sekä itsenäiseen opiskeluun että kurssin oppikirjaksi. Tämä ensimmäinen osa etenee alkeista eurooppalaisen viitekehyksen taitotasolle A2.2. Aihepiirit noudattavat aikuisten kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmaa (OPS 2022).
ISBN/GTIN: 978-951-1-44826-6 Hinta: 51,90€ alv. 10%Hinta: 47,18€ alv. 0%
Uudistettua Oma suomi 1 -oppikirjaa täydentävä äänimateriaali kehittää suomen kielen opiskelijan kuullun ymmärtämistä ja puheen tuottamista runsaiden harjoitteiden avulla. Se on hyödyllinen tukimateriaali sekä oppitunnille että itseopiskelijalle.
ISBN/GTIN: 978-951-1-46107-4 Hinta: 74,90€ alv. 10%Hinta: 68,09€ alv. 0%
ISBN/GTIN: 978-951-1-46108-1 Hinta: 78,00€ alv. 10%Hinta: 70,91€ alv. 0%
ISBN/GTIN: 978-951-1-46110-4 Hinta: 44,10€ alv. 10%Hinta: 40,09€ alv. 0%
ISBN/GTIN: 978-951-1-46109-8 Hinta: 27,30€ alv. 10%Hinta: 24,82€ alv. 0%
Oma suomi 1-2 digitehtävät sopii käytettäväksi lisämateriaalina S2-opetuksessa Oma suomi -oppikirjojen ja minkä tahansa muun suomen kielen oppikirjan kanssa. Helppokäyttöinen ja selkeä digimateriaali on opiskelijan käytettävissä sekä tietokoneella että mobiililaitteessa. Digitehtävät sopivat suomen kielen opiskelijoille taitotasoille A1-A2. Oma suomi 1-2 digitehtävät is an excellent extra material for making independent study of Finnish more effective. The easy-to-use and easy-to-grasp digital exercises are accessible to the student on any device, eg. mobile phone. The assignments in the material are in Finnish.
ISBN/GTIN: 978-951-1-45387-1 Hinta: 10,60€ alv. 10%Hinta: 9,64€ alv. 0%
Tuote sisältää uudistetun Oma suomi 1 -oppikirjan tehtävien ratkaisut ja kuuntelutehtävien tekstit.
ISBN/GTIN: 978-951-1-46112-8 Hinta: 12,00€ alv. 10%Hinta: 10,91€ alv. 0%
ISBN/GTIN: 978-951-1-46978-0
ISBN/GTIN: 978-951-1-46979-7
Oma suomi 1 esitysmateriaali on tuntikäyttöön tarkoitettu aineisto, jonka avulla opettaja voi esitellä ja käsitellä oppikirjan sisältöä aukeama kerrallaan. Dialogit ja muut äänitetyt osuudet ovat kuunneltavissa kyseisiä kohtia klikkaamalla, samoin harjoitusten vastaukset tulevat esiin vastauskohtia klikkaamalla. Esitysmateriaali ei vielä sisällä opettajan oppaan aineistoja, vaan ne lisätään keväällä 2024.
Esitysmateriaalin käyttöön ja ominaisuuksiin voi tutustua katsomalla esittelyvideon.
ISBN/GTIN: 978-951-1-46111-1 Hinta: 106,40€ alv. 10%Hinta: 96,73€ alv. 0%
Oma suomi 1 – ryhmä lentoon vie suomen kielen opettajat ja opiskelijat uudenlaisen kielenoppimisen äärelle, jossa koko ryhmän taidot, kiinnostuksen kohteet ja erilaiset luovat menetelmät otetaan rohkeasti käyttöön. Kirja tukee kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman ajatusta siitä, miten opittavat asiat liitetään oppijoiden elämässä tärkeisiin ja kiinnostaviin aiheisiin. Opettajan ei tarvitse enää pähkäillä, miten nivoisi toiminnallisuuden luontevaksi osaksi opetustaan, sillä harjoitukset etenevät mutkattomasti Oma suomi 1 -oppikirjan teemojen tahdissa. Lisäksi harjoitukset ja kirjan oppimismenetelmät voi ottaa käyttöön, vaikka ryhmällä olisi käytössä jokin muu suomen kielen oppikirja. Vaikka kirja on suunnattu kotoutumiskoulutukseen, siitä voivat hyötyä kaikki opettajat.
ISBN/GTIN: 978-951-1-35004-0 Hinta: 84,20€ alv. 10%Hinta: 76,55€ alv. 0%
ISBN/GTIN: 978-951-1-36720-8 Hinta: 71,50€ alv. 10%Hinta: 65,00€ alv. 0%
Oma suomi 1 oppikirjaa täydentävässä sanastossa on sekä kappalekohtainen että aakkosellinen sanasto käännettynä suomesta englanniksi.
ISBN/GTIN: 978-951-1-48341-0