Uudistettu Oma suomi 1 -oppikirja on saatavilla myös digikirjana. Digikirja vastaa sisällöiltään painettua oppikirjaa: molemmissa on samat tekstit, kielioppiasiat ja harjoitukset. Opiskelija voi siis käyttää kumpaa tahansa ja saavuttaa samat tiedot ja taidot. Digikirjaa voi käyttää niin tietokoneella, älypuhelimella kuin tabletillakin.
Digikirjaa on kätevä käyttää
Digikirjan monipuoliset harjoitukset ovat itsetarkistuvia, joten ne soveltuvat hyvin myös itsenäiseen työskentelyyn. Digikirjasta löytyvät myös kaikki oppikirjan äänitiedostot, eli opiskelijan ei tarvitse käyttää digikirjan rinnalla erillistä äänitettä.
Digikirjan käyttö on helppoa. Aloitussivulta pääsee mihin tahansa kappaleeseen ja sen kokonaisuuteen, josta taas avautuu harjoitusvalikko. Sivulta toiselle voi liikkua joko valikon avulla tai sivulla olevia nuolia klikkaamalla.
Digikirjassa on monia etuja suhteessa painettuun kirjaan. Esimerkiksi pariharjoitukset on mahdollista tehdä luontevammin niin, että opiskelija klikkaa auki vain omat kohtansa. Lisäksi digitaalinen alusta mahdollistaa esimerkiksi raahausharjoitusten käytön, mikä aktivoi oppimista uudella tavalla.
Sopii sekä itseopiskeluun että kurssien oppimateriaaliksi
Digikirjaa voi käyttää sekä itsenäisessä opiskelussa että ohjattujen kurssien kurssimateriaalina. Samassa ryhmässä voi olla sekaisin painetun kirjan ja digikirjan käyttäjiä. Rinnakkainen käyttö onnistuu hyvin, sillä digikirjan sivuilla on viittaukset painetun kirjan sivunumeroihin.
Digiopetusaineisto tukee opettajan työtä
Digiopetusaineisto on opettajan työväline digikirjan rinnalla. Digiopetusaineistosta löytyvät kaikki digikirjan sisällöt ja lisäksi opettajan oppaan lisämateriaalit. Sen myötä opettaja voi helposti opettaa kurssin täysin digitaalisesti, jolloin hän itse käyttää digiopetusaineistoa ja opiskelijat digikirjoja.
Analytiikan avulla opettaja voi seurata opiskelijoiden etenemistä ja antaa palautetta. Opettaja voi tarkastella sekä ryhmän että yksittäisen opiskelijan etenemistä ja suoriutumista ja osoittaa harjoituksia kotitehtäväksi. Halutessaan opettaja voi paneutua myös yksittäiseen harjoitukseen. Tutustu Analytiikan ominaisuuksiin >
Kokeile digikirjaa
Oma suomi 1 digikirjan demon kautta voi tutustua digikirjan rakenteeseen ja kokeilla muutamia tehtäviä. Kokeile demoa
Opettaja voi ottaa digikirjan ja digiopetusaineiston 7 päivän ajan maksuttomaan koekäyttöön Novassa Tutustu materiaaleihin -osiossa.